Raha arkea!

Singapore
Sentosa

Sain tossa yhtenä iltana aivan järkyttävän kohtauksen kun tajusin että viikonpäästä lauantaina on mun synttärit ja seuraavana päivänä mun luona synttärikahvit mun suvulle. Ja ne on siis mun ja Iidan yhteissynttärit.

Sittemmin riidan jälkeen rauhottuneena suostuin pitämään, vaikka olin yhdessä vaiheessa jo perumassa koko juttua. Vaikka suostuin pitämään ne synttärit (ja vaikka edelleen vaikka hirvittää että ahdistun siitä taas) olen silti pienellä sotajalla perhettä kohtaan, että mua ei tallottaisiin, vaan että mut otetaan vakavasti. Ja heti kun sanoin että en pidä siitä että mun kustannuksella kuittaillaan, sain vastaukseksi että"kuittailla voi kenelle tahansa jonka mielipiteet ärsyttää" Ja herkkä tai en, kaikki muut kommentiti mukaan lukien otan tuonkin aika alistavana ja että taas minussa olisi jotain vikaa.

Kurkkasin mun tilin saldoa ja ei hitto! Melkein kaikki säästöt mennyt. Nyt sitten kesään asti vähintään säästökuuri. Mitä nyt pari pakollista nyt vielä hankkia, ja mitä ehdin jo tilata. Pitäs muutenkin ottaa uus elämäntapa että en shoppaile, vaikka rahaa olisi. Niin kuin tässä tilanteessa kun tottunut että kyllä sitä rahaa tilillä on. Eipä ole enään kauaa. Ihan hyvä että ei tukholmaan lähdetty, mutta silti toivottavasti kesällä pääsisi jonnekkin.

Rahasta puheenollen vakuutusmaksut meni aika vituralleen. Tämä on jo toinen kerta kun tuli auton vakuutuksen "maksumuistutus" ja olen nyt ihan 100 varma että sitä ensimmäistäkään ole tullut. Sen lisäksi laskutoimitus 105+5=202. Lähetin hieman palautetta siihen suuntaan.

Kävin myös Elisalla muuttelemssa sopimuksia, mutta typeränä unohdin kysyä siitä tupla laajakaistasta, niin en tarvitsisi elisa viihteen digiboxia ollenkaan.

Hei! Muistattehan että "Follow" välilehdellä pystytte muutamassa eri polun kautta seuraamaan blogia, ja sitten tottakai myös bloggerin kautta.  Seuraatko blogiani jotakin kautta? Palaavia lukijoita on kuitenkin jo jonkin verran (kiitos siitä).

Paula Vesalan Tequila kappaletta oon nyt suhteellisen paljon kuunnellu. Rakastan vihellys kohtaa ja saa haaveilemaan road tripistä.




Ei kommentteja

Kiitos kommentista :) Julkaistaan hyväksymisen jälkeen.