Hiihtoloma!

Tallinnasta voi lukea edellisestä postauksesta joten siitä en laita nyt uudestaan. Sunnuntaina loman alkaessa Mummi ja sisko perheineen oli käymässä. Äiti oli itse tehny kreikkalaisia lihapullia. Oli kyllä hyvää. Oli myös ihana nähdä Jimiä joka ryömi ja yritti konttaamaan mutta ei ihan onnistu. Tiistaina tallinnaan ja torstaina takaisin. Lauantaina kata leikkasi hiukseni ja päätin kokeilla jotain uutta. Tänään katan kans leffaan ja illalla ajamaan. Olen muuten nyt liittyny Instagrammiin nimellä Sassuliini. Vielä en siellä hirveästi ole koska minulla ei ole käytössä kuin isin iPad 1 jossa ei siis ole kameraa. Mutta viimeistään Huhtikuussa minulla pitäis olla iPhone 4S.  Olen myös hiihtolomalla harjotellu taskuparkkia ja mäkilähtöä. Kai se menee ihan OK? Isän mielestä pääsen piakkoin inssiin. Mutta tuskimpa se menee ekalla läpi. Saa nähä. Kävimme Katan kanssa yhtenä päivänä katsomassa Räyhä-Ralph joka oli ihan hauska leffa.

 
Repesin Jimille kunnolla kun sisko otti kuvii ja heti kun salama välähti ni Jimi alko ilmeilemään. Mutta kuvahan otetaan salaman jälken. Mitä mieltä muuten hiuksista? Itse en ole ihan täysin vakuuttunut että sopii mulle. Ihanaa kun aurinko paistaa eikä oo kovia pakkasia<3 Odotan niin innolla kevättä ja haluaisin jo päästä käyttämään uutta takkiani ja farkkutakkia. Teimme muuten yllätys hyökkäyksen Marian kanssa kaverille X ja kerroimme että aijome viettää kesällä meikitöntä viikonloppua ja välittämättä tuleeko suklaasta finnejä vai ei. Minulle ja Y:lle se asia ei ole kovin iso juttu mutta kaverille X on. Matkalla kielletyt puheenaiheet ovat kaunes ja miehet. (X kun puhuu siitä kokoajan eikä vain millään saa ajatuksia irti niistä.)
Mulla on kans rahan kanssa iso brobleema. käteistä on jäljellä 40e ja haluaisin piakkoin tulevan Twilight 2:n ja lisäksi mulla on monta kirjaa jotka haluaisin.(siitä tulikin mieleen että ostin Anttilasta Famen,Gleen ja Modernin perheen ekat kaudet. oli että 3 boxia 20e. ja minulla oli lahjakortti. Jonne jäi 10e joten ehkä sen voisi käyttää Twilightiin.) lisäksi haluaisin myös erään pääkoristeen jota en nyt viitsi mainita koska se on joidenkin mielestä pissis/teinimäistä. Mutta minulla on jo sille käyttö ajatus (okei no ehkä sen voin paljastaa. Tiara) sitähän voi käyttää häissäkin kun menen naimisiin, 21w synttärit, naamiaiset, kyllä sille käyttöä löytyy??
 

Ei kommentteja

Kiitos kommentista :) Julkaistaan hyväksymisen jälkeen.