Viikon menoa.

Heipparallaa. Töissä ollut aika tylsää ja varsinkin kun ollut kahdestaan työpaikan vanhimman ihmisen kanssa. Anteeksi mutta ei enään innosta. Myös se että miksi kahvia ei voi juoda töissä ennenkuin lähtee työmaalle? Miksi pitää käydä matkalla kahvilla? Tai entä miksi kahvilla töiden JÄLKEEN?? Tulee hirveästi ajamista ja kun minut pitää heittää toimistolle. Yritetty houkutella mukaan syömään lounasravintolaan ja kerran olinkin (koska ei ollut eväitä ja ajattelin syödä kaupungilla kun pääsisin niin aikasin mutta minut nyt raahattiin sinne. Olihan se hyvä ruokailu paikka mutta oli älyttömän tylsää kuunnella niit juttui ja olla välil hiljaa ja kun en iPodia viitsinyt kuunnella eikä ollut lehteä luettavissa yms. Maanantaina meillä li työ keikka Vermon raviradalla ja koska työparini tunsi sieltä jonkun saimme läjän ilmaislippuja raveihin. Minä otin 5kpl (äidille 2, siskolle 1 ja ittelleni 2 jos saisin kaverin mukaan) Kävin myös töiden jälkeen osallistumassa Twilight kilpailuun ja kävikin niin että keskiviikkona tuli ilmoitettu että liput Twilight -aamunkoin ennakkonäytökseen<3 sinne sitten 15pv :)

Huomasin että sanat menee siten alussa vähän nopeasti. Viimeset 2 riviä ei ehdi laulun mukana. Mutta eipä ole minun video ja tässä on ihan kohtalaisen hyvä ääni. Ja tästä kappaleesta tuli mieleen ohjelma josta pidin paljon. Teinitytön kasvatusopas (8 simple rules) Ja jostain syystä juuri tietty jakso tuli mieleen. Perheen isä oli juuri kuollut, koulun tanssiaiset tulossa. Bridget on bilettäjä ja oli menossa tanssiaisiin koska hänen mielestään vaikka isä on kuollut niin elämä jatkuu. Kerry taas vastusti sitä niin pian. Loppu tulos oli että Bridget päätyi ullakolle lukemaan kirjaa jonka näytelmään aikoo osallistua ja Kerry meni tanssiaisiin. Surullista tuossa on se että perheen isää näytellyt John Ritter kuoli oikeasti kesken kuvauksien. Minä en ehtinyt nähdä niin montaa jaksoa missä John oli ja se harmittaa. Toivottavasti tulee pian uusintana alusta asti.

Torstaina kävin hakemassa voitetut Twilight liput :)Ostin samalla MicMacista kynnenhoito setin. (Kynsiharja, Erottelija, Kynsinauha puikko, viila ja mikä tärkein kynnen kiillottaja) Kiillottajaa en tosin osaa oikein käyttää. Tätä kirjottaessa jonkun aikaa sillä kynttä hinkannut mutta toistaseksi ei ole mitään tuloksia tullut. Olen lukenut töissä ruokkiksella Metroa ja siellä on pistäny pahasti esiin tekstari osiossa juttu meikkaamisesta missä nimimerkki olikohan se nyt Hai! sanoo meikkaamista pinnalliseksi. Hän ei usko että nainen meikkaa itseään varten. Tokihan nainen meikkaa myös miestä varten. Kun tuntee itsensä kauniiksi on myös itseluottamus parempi, ja tutkimuksen/kyselyn mukaan mies kiinnostuu enemmän naisesta jolla on itseluottamusta, eikä ole pelkkä seinäruusu. Parasta olisi jos elämä olisi kuin Aatamin ja Eevan aikaan. Ei meikkiä, ei vaatteita minkä perusteella ihmiset lajiteltais eri tyyppeihin, ja toki myös vaatetushan vaikuttaa myös pinnallisuuteen. Onko mekon ja korkkareiden laittaminen pinnallista? Jos ei niin miksi ei? Silloin kaunistaudutaan. Siihen kuuluu myös meikkaaminen ja hiusten laitto. Onko ihminen pinnallinen jos harjaa hiukset? Entä kun mies ajaa parran? Eikö ole aika pinnallista siistiä parta? Näihin ajatuksiin....
 Töissä kuunneltiin autossa jotain Ylen radiokanavaa ja sieltä tuli Las Ketchuppii :D Pienenä sitten aina tanssittiin mukana. En videota upottaessa tiedä/tiennyt minkä laatuinen video on. Perjantaina vuokrasin parikin leffaa. Illalla katsoin yhden ja lauantaina toisen. Lumikki ja metsästäjä sekä Diktaattori. Yleensä vuokraamossa tulee valinnan vaikeus kun kaikki uusimmat on jo mennyt mutta nyt on paljon valittavana enkä oikeen osannut päättää mitkä otan. Mutta nuo 2 tuli nyt tälläkertaa mukaan. Olin yllättynyt Kristenin roolisuorituksesta. Rupeen tyykkäämään siitä aina vain enemmän ja enemmän. Siksi mulla onkin suuret odotukset Twilightin vikassa osassa. Kristen selvisi mielestäni kunnialla myös vähän herkemmissä kohdissa. Välillä oli sellaisia kohtia mitkä oli pikkuisen oudot ja oudot ilmeet kristenil mutta yleis fiilis oli kyllä hyvä. Kääpiöt oli vähän hauskoja mutta komediahan se ei edes ollut. Kääpiöiden kommenteissa rupesi enemmänkin vain hymyilyttämään.  Perjantaina mulla oli myös vain 2h töitä koska työauto piti viedä huoltoon. Eli oli todella raskas päivä :D Päätin sitte kotimatkalla käydä kaupassa ostamassa piparitaikinaa. Ikinä ei saisi yksin leipoa. Liian paljon taikinaa menee suuhun :D Diktaattori leffa oli kyllä hauska. x) Outo.
Tänään sunnuntaina sitten on sitte isänpäivä ja annoin isälleni lahjaksi Angry Birds Golfpalloi (City Centter Angry Birds kauppa) Kävimme vaarini luona kahvilla ja siskoni tuli myös. Isovanhemmat oli ostaneet siskonpojalleni Hocky Birdin :D Poju tykkäsi siitä paljon. Kävin kans pitkällä ajoreissuilla. (Malmi-Kannelmäki-Herttoniemi) Jonkun verran tuli sanomista ja auto sammu mutta eiköhän musta kuitenkin kuskia tuu?? Illalla sitten OLIPA KERRAN! <3  Aijoo ja sain Katalta Sirkuskuvat mut tää on niin pitkä enkä jaksa niitä nyt laittaa mut lupaan yrittää muistaa laittaa seuraavaan postaukseen :) Mitämieltä muuten olette näistä pitkistä postauksista? Entä tiheydestä? (n:1krt/vko)


Ei kommentteja

Kiitos kommentista :) Julkaistaan hyväksymisen jälkeen.