Kyläilyä!

Ekaksi ilouutinen. Muutto omaan kämppään on askeleen lähempänä. Allekirjoitin no oikeastaan hakupaperit SATO:lle mutta isäni oli maanantaina käynyt katsomassa asuntoa ja maksanut käsirahan joten minun/meidän se on. SATO:n ainakin meidän asuntomme on osa-omistus asunto eli ensin maksetaan ns"vuokraa" ja sitten tietyn ajan päästä sen saa lunastaa itselleen kokonaan. Remonttia siellä voi tehdä ainakin pientä eikä tarvitse kysya lupaa vuokran antajalta seinien maalaamiseen. Isäni nyt ostaa sen, sitten asunto menee vuokralle siksi aikaa että minulla itselläni on rahaa maksaa se vuokra ja maksaa kaikki tarvittava. En ole itse vielä kämppää nähnyt mutta kuulemma lasitettu parveke ilta-aurinkoon, poikamies boxi joten muovi lattia vähän likainen ja seinään kuulemma maalattu projektoria varten valkoinen kangas. (siis esim seinä muuten kokonaan tumma mutta sitten keskellä valkoinen neliö joka toimii valkokankaana) Saan itse sitten valita maalit ja luultavasti myös vaikuttaa mikä uusi lattia tulee mutta lattian suhteen isälläni on kuiten myös iso päätösvalta. Ahhh<3<3 sitä odotellessa.  Työviikko oli pikkuisen tylsä, kylmä ja sekava. paitsi että törmäsin tälläiseen kylttiin.

Tainnu naapurin lapset pikkusen leikkii talvisin??
Perjantaina menimme perhetuttujen kanssa syömään Töölöön torilla Mamma Rosaan. Siellä oli vähän erikoisia ruokia mutta myös jotain perinteistä.  Itse söin pizzan johon tuli vain kinkkua koska tuli vähän kiire valita enkä osannut päättää miten savulohi olisi sopinut pizzaan? No ehkäpä ensikerralla sitten. Perheen vanhemmat olivat meillä yötä ja perheen poika oli siskonsa luona yötä. Oli ihan kivat Pe-La illat.


Lauantaina Vaarini 75 vuotis synttäreitä isovanhemmillani ja siskoni perheineen (vaikea tottua tuohon).
Sunnuntaina Siskoni perheineen tuli meille että perhetuttavatkin näkevät siskoni pitkästä aikaa sekä siskonpojan Jimin. Kävimme myös isäni kanssa syömässä vuosaaressa intialaista.

Mutta nyt menen katsomaan  Olipa Kerran! Joku muu hurahtanut sarjaan?

Ei kommentteja

Kiitos kommentista :) Julkaistaan hyväksymisen jälkeen.